Epiclore- Labyrinth Alpha

Aloitetaan tällä tyypillisellä ja melko kliseisellä kuvauksella: Epiclore on vuonna 2000 perustettu power- ja progemetallia yhdistävä pumppu, jolta ilmestyi hiljattain uusi levy Labyrinth Alpha. Labyrinth Alpha on kokonaisuudessaan ladattavissa heidän kotisivuillaan (http://www.epiclore.net/), maksu levystä hoidetaan omatunnon mukaan.

Itselleni Epiclore on tuttu bändi jo vuosien takaa ja on ollut mielenkiintoista seurata kuinka heidän musiikillinen taipaleensa on kulkenut tämänhetkiseen pisteeseensä, jonka Labyrinth Alpha tiivistää hienosti. Tämä tuorein julkaisu herätti minussa niin paljon ajatuksia ja kosketti niin syvältä, että se täytyi ottaa tarkempaan syyniin.

Alkuun on heti mainittava että ihailen laulaja Olli Hurskaisen ääntä. Sen lisäksi että se on persoonallinen ottaen huomioon musiikin tyylilajin, on miehellä myös tekniikka hallussa ja se kuuluu hänen lauluäänessään. Ihailen erityisesti sitä, miten vaivattoman kuuloisesti hän pystyy hoitamaan äänen venytykset, ne kun eivät kuulu tuottavan hänelle mitään vaikeuksia.

Laulaja- kitaristi Hurskainen on myös yhtyeen virallinen biisinikkari, eikä hän ole päästänyt itseään helpolla mitä tulee laulumelodioihin. Stemmat soivat upeasti ja harmonisesti, huomaa että laulajalla on takanaan pitkähkö taival kuorolaulajana. Biiseissä laulajan vahvuudet on otettu huomioon ja niitä korostetaan ja hänen äänessään on sitä jotakin mikä koskettaa.

Musiikki on tällä levyllä mielestäni progempaa kuin monilla muilla yhtyeen aikaisemmista julkaisuista. Ehkä asiaan vaikuttaa myös se, että olen viimeaikoina kuunnellut muutenkin aikaisempaa enemmän progemetallia joten osaan suhtautua Epicloreenkin asiaan kuuluvalla tavalla. Biisit ovat tarttuvia ja huomasinpa tuossa taannoin bussissa mp3- soittimesta Labyrinth Alphaa kuunnellessani laulavani biisejä mukana melkein ääneen.

Olen kuulevinani tällä levyllä vaikutteita sellaisistakin yhtyeistä joita biisintekijä itse tuskin edes kuuntelee. Joukosta löytyy kansanmusiikkivivahteisia melodioita mielestäni aikaisempaa enemmän ja olen havaitsevinani jonkinlaisia satunnaisia yhtäläisyyksiä sellaisiin bändeihin kuin Nightwish, Sonata Arctica ja Ayreon, kahden ensinmainitun kohdalla erityisesti vanhemman tuotannon osalta.

Musiikissa on onnistuttu yhdistämään paljon eri elementtejä ja tyylilleen uskollisena mukana on jälleen pidempiäkin lohkareita, kuten yksitoistaminuuttinen levyn nimikkobiisi Labyrinth Alpha, joka kuuluu allekirjoittaneen henkilökohtaisiin suosikkeihin. Yli kymmenen minuutin kestostaan huolimatta ei tähän biisiin pääse useammankaan kuuntelukerran jälkeen kyllästymään. Päin vastoin se, kuten oikeastaan koko muukin levy kaipaa syvempää tarkastelua jotta siihen pääsee sisälle. Varoitan, kun pääset kerran sisälle Labyrinth Alphaan, niin se koukuttaa sinut lopullisesti.