Lennä Nykäsen Matti osa II
Ja lisättäkööt että juu, minunmielestäni oli ihan hyväkin asia, että Matti Nykänen tuotiin elokuvassa esille nk. uhrina, vaikka ihan ammattikriitikot on moista näkökulmaa arvostelleetkin. Saapahan ihmiset (itseni mukaanlukien) hieman uuttakin näkökulmaa asiaan.
Roolijako oli myös onnistunut,Peter Franzen oli omiaan esittämään luihua Nick Nevadaa ja Juha Veijonen taas Nykäsen valmentajaa. Roolit olivat mielestäni uskottavasti esitetty ja ne tempaisivat mukanaan katsojankin samalla voimalla jolla näyttelijät olivat rooleihinsa heittäytyneet. Jasper Pääkköstä oli tosin hieman vaikea mieltää Matti Nykäseksi, johtuen ehkä Pääkkösen ulkonäöstä (täysin Matti Nykäsestä poikkeavat kasvonpiirteet) tai siitä että Jasper on kuitenkin aina Salkkareiden Saku Salin ja siihen ei auta mikään. En sano, että Pääkkösessä näyttelijänä olisi mielestäni vikaa, mutta en vain kyennyt mieltämään Pääkköstä täysin Nykäseksi ja siihen en tiedä syytä itsekään.


0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home