Depeche Mode Areenalla 21.2.06

Kauan odotettu Depeche Moden keikka koitti sitten vihdoin 21.2, ja flunssasta ja tukkoisesta olostani huolimatta olin minäkin siellä paikan päällä kera poikaystäväni.
Saavuimme hyvissä ajoin paikalle, että ennätimme rauhassa heittää ylimääräiset tavarat narikkaan ja katsella myytäviä DM paitoja, jotka jäivät sitten kuitenkin ostamatta kalliin hinnan johdosta (itselläni ei ainakaan varaa maksaa paidasta 40 euroa).
Ihan hyvä, että varattiin aikaa, sillä piti tehdä vielä ekstrakeikka narikalle, kun olimme lahjakkaasti unohtaneet lippumme takkiemme taskuun ja niitä tarvittaisiin vielä istumapaikkojen selvittämiseen ja sen semmoiseen.
Noh, pienen sinkoilun jälkeen tapasimme sitten äijäkkeeni kaverin ja hänen miehensä ja pääsimme istumaan. Paikkamme olivat ihan hyvässä kohdassa, suht. keskellä, mutta aika kaukana lavasta, kiikarit olisi kieltämättä pitänyt olla mukana.
Pian aloittikin lämppäribändi The Bravery, jonka keikka oli aika .. noh, miten sen nyt sanoisi, ei jouokosta erottuva. Hyviä introja biiseillä kyllä oli ja niin poispäin, mutta tuntuu, että samanlaisia bändejä tästä maailmasta löytyy jo useita muitakin, eikä tästä jäänyt sen erikoisemmin mitään käteen.. Ja tämä analysointini siis aivan täysin vain tämän yhden keikan perusteella, voi olla että muuttaisin näkemystäni jos kuuntelisin yhtyettä enemmän.
The Braveryn ja tauon jälkeen päästiinkin sitten jo itse asiaan, eli illan tähdet, Depeche Moden ukot pääsivät lauteille ja yleisö (itseni mukaanlukien) hurrasi. Keikan aloitti uuden Playing an angel levyn aloitusraita A pain that I’m used to, jonka jälkeen keikka olikin taattua Depeche Mode menoa. Bändi soitti niin uusia, kuin vanhempiakin biisejään, sisältäen kaikki suosikkini, kuten esim. Walking in my shoes ja iki-ihana hitti Enjoy The Silence.
Meidän paikoiltamme näki vain muurahaisen kokoisen, lavalla liikehtivän ja kiemurtelevan Dave Gahanin(plus muurahaisen kokoiset muut bändin jäsenet), mutta onneksi taustalla näkyi isohkolla screenillä, että mitä lavalla oikein tapahtui, niin pääsimme mekin osalliseksi Gahanin upesta lavakarismasta. Paikaltamme näimme myös keikan kenttäyleisön kokonaisuudessaan, mikä oli aika sielua värisyttävä kokemus katsoa kun koko kenttäyleisö heilutti käsiään samaan tahtiin Gahanin kanssa. Gahan näytti myös sen, että kuinka paljon ääntä lähtee jäähallillisesta suomalaisia ja voin sanoa, että aika paljon. Yleisö lauloi muun muassa Enjoy the silencen ensimmäisen kertosäkeen kokonaan.
Yleisö huusi yhtyeen myös kaksi kertaa takaisin lavalle soittamaan ja encore olikin aivan nautittavan pitkä, ainoa asia, joka vei hieman musiikkinautintoa omalta osaltani pois, olivat kirkkaat ja äkkinäiset valaistukset jotka kävivät silmiini ja jo valmiiksi tukkoiseen päähäni aiheuttaen minulle mojovan päänsäryn. Kun kirkas valo oli pari kertaa välähtänyt suoraan sisälle aivojeni sopukoihin, yritin ennakoida että milloin seuraava välähdys taas tulee ja sulkea silmäni, mutta kehnolla menestyksellä.
Kaiken kaikkiaan täytyy kyllä silti sanoa, että keikka oli todella hyvä ja kokemisen arvoinen elämys, eikä yhtään kaduta, että lähdin sen kokemaan puolikuntoisena. Vaikka keikka oli flunssaiselle fyysisesti raskas, niin antoi se kaiken henkisesti monin verroin takaisin.